Referenssit

Olemme 14-vuotias teknologiayritys, joka vapauttaa aikaa vähentämällä manuaalista työtä. Toimimme kokeneena kumppanina hyvinvointialueille henkilökohtaisen avun sekä omais- ja perhehoidon hallinnoinnissa.

Pienen vallankumouksen teimme jo yhteistyössä kuntien ja henkilökohtaisen avun työnantajien kanssa varmistamalla, että työnantajana toimiminen on niin helppoa jokaiselle, että aikaa jää kaikista tärkeimpään. Vähentämällä paperisotaa oikeista paikoista olemme keventäneet suomalaisten työnantajien työtakkaa sekä varmistaneet työnteon mielekkyyden. Parhaat keinot työn hallinnan helpottamiseksi löydämme yhdessä.

Oiman palvelut ovat käytössä kaikilla Suomen hyvinvointialueilla ja Helsingissä henkilökohtaisessa avussa sekä 15 alueella omais- ja perhehoidossa. Numeroiden valossa tämä tarkoittaa lähes 80 000 palkan ja palkkion maksua kuukausittain.

“Yhteistyön seurauksena palkanlaskuaikataulu on helpottunut ja tulosteiden määrä konkreettisesti vähentynyt. Tarvittava raportointi tulee mahdollisimman nopeasti ja virheettömästi, mikä on parantanut meidän työnantajamielikuvaa merkittävästi.”

Lounais-Suomen lihastautiyhdistyksen toiminnanjohtaja Sirke Salmela

“Olette kehittäneet ihanan loogisen ja helposti luettavan järjestelmän ja onneksi saimme sen käyttöön. Kaikille Oimalaisille paljon ruusuja ja 10+ arvosana.”

Outi Friberg, Varsinais-Suomen hyvinvointialue (Varha)

Oiman käyttöönotto lyhyesti

Oiman käyttöönotto vie keskimäärin 2- 3 kk. Meillä on kokemusta useista kymmenistä käyttöönotoista ja annamme kysyttäessä mieluusti referenssejä, jotta voit kysyä suoraan asiakkaalta lisätietoja.

Käyttöönoton kestoon vaikuttaa asiakkaan oma tilanne ja ambitiotaso. Oiman käyttöönottoon kuuluu “Avaimet käteen” -projektipäällikköpalvelut. Et tarvitse erillistä konsulttia käyttöönoton sujuvuuden varmistamiseksi. Organisaatiosta tarvimme käyttöönottoon yhden vastuullisen, jonka työtaakka on sekin pieni halutessaan.

Käyttöönoton osat:

  • Aikataulun ja kustannusten valvonta ja raportointi
  • Palvelun perustaminen asiakkaalle
  • Henkilö- ja sopimusdatan tallentaminen Oimaan
  • Sähköisten rajapintojen rakentaminen esim. Verottaja, ulosottoviranomainen, Väestötietojärjestelmä jne.
  • Sisäiset ja ulkoiset koulutukset organisaatiolle ja sen asiakkaille


“Olisipa ICT-projektit aina tällaisia.”
– Hyvinvointialueen vammaispalveluiden johtaja


“Epätavallista, että ICT-projektit onnistuvat suunniteltujen aikataulujen ja budjettien mukaisesti.”
– Hyvinvointialueen projektin ohjausryhmän jäsen

*Tarkemmat referenssit käyttöönotoista saa Oimalta pyydettäessä.